lauantai 16. lokakuuta 2010

Onnea Ystävälleni !



Enpä ole vuoteen täytekakkuja tehnyt, mutta nytpä jo jotenkin onnistui (ihan hyvin olosuhteet huomioon ottaen), nyt päätin 'rikkoa hiljaisuuden' ja tehdä kakun Ystäväni syntymäpäiväksi.
Helpot ja yksinkertaiset koristelut -ei rimaa vielä liian korkealle !
Koetin miettiä hänelle lahjaa, mutta päädyin tekemään kakun 'lahjaksi' ja se olikin tosi mieleinen.........oli kuulema saanut kakkua viimeksi omilla synttäreillään joskus äidin tekemänä kotonaan :) eli siis vuosia on kertynyt tähän väliin - NYT MAISTUI

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Grillibileet elokuun iltojen tummuessa Ystävien seurassa



Fasu 1v

Fasu-koiramme, pitkäkarvainen chihuahua, täytti 1 vuotta 5.8.2010.
Hän odotti rauhallisen kärsivällisenä kakkuaan :)
Onnea Fasu

Kakku oli kasattu
maksalaatikosta, koiranmakkarasta, nakista ja kurkusta.............Fasun herkuista siis :)

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Heinäkuussa..... :D

Tämän suolaisen piiraan olen tehnyt kymmeniä kertoja, se on ihanaa.............löydät ohjeen nimellä PERJANTAIPIIRAKKA.

Lomaillessamme Vaasassa Ystäväni luona, herkuttelimme näillä suklaisilla muffineilla, jonka (perus)ohjeen löydät nimellä SUKLAAMUFFINSSIT 12 kpl
Taikinaan lisäsin hieman vähemmän kaakaota kuin ohjeessa ja sekä tumman että valkoisen suklaan paloja.

Väsyneitä matkalaisia

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Elämä vie, elämä tuo mutta muutenhan se ei olisikaan elämää :)
Joten hyvä niin !
;) Kiroilen välillä edelleen, mutta pääasiassa positiivisissa tilanteissa, hymy huulillani ;)
Tässä mä nautin lomailusta tyttärieni kanssa viime viikolla Vaasan Hietasaaressa ;)
Eli...
tunnelin päässä näkyy todellakin valoa !
kirkasta, lupaavaa, toivorikasta,
USKON
parempaan tulevaisuuteen !

Minut ja mun elämänänkohtaloni tuntevat MIKSI
ON OLLUT VAIKEAA JA MIKSI
ON TODELLA IHANAA ETTÄ ELÄMÄ KANTAA TAAS VAIHTEEKSI <3>

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Elämään - uusin toivein - uusin voimin !!!!


Uudet tuulet, toivon tuulet, puhaltavat ja antavat voimaa arkeen !

Kiitos kohtalolle !


Aina ei jaksaisi ymmärtää sen oikkuja, mutta jossain vaiheessa niitä rupeaa ymmärtämään......


Tulevaisuus - anna tulla, vaikka täydeltä laidalta, MÄ KESTÄN, PRRKL.....

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kuntoutus ohi.....


Olin tässä 16.3.-6.4.2010 kuntoutuksessa Maskussa neurologisessa kuntoutuskeskuksessa. Kuntoutusaika oli TOSI antoisa ja hyödyllinen. Suosittelen paikkaa ja 'tapaa' kaikille, joille tarjoutuu mahdollisuus käydä siellä.
Joka päivä sisälsi venyttelyä, jumppaa (ryhmä-, yksilöllistä-, ranka-, kehonhallinta- ja kuntojumppaa), puheterapiaa....Maskussa keskityttiin jokaisen kohdalla yksilöllisiin tavoitteisiin ja vaatimuksiin, joista keskusteltiin aluksi moniammatillisen hoitohenkilökunnan kanssa yhdessä.

Jokaiselle päivälle oli ns. minuuttiohjelma, johon kuitenkin sisältyi yleensä aina n.puolen tunnin tauot vähintään, palautumista varten, välillä aikaa oli enemmänkin, esim. allasjumppaa ennen ja jälkeen.

Kaiken sen liikkumisen lisäksi meillä oli luentoja 'kaikesta meille' hyödyllisestä, ruokailut 3 x päivässä, ulkoilua, kädentaitoja, vapaa-ajan -ohjelmaa jne...

Kädentaitotiloja rakastin ennenkaikkea, siellä oli KAIKKI MAHDOLLISET tarvikkeet ja välineet, mitä nyt ikinä on kuvitellutkaan olevan mahdollista tehdä itse.
Aivan hyperventilaation partaalla siellä kämppikseni kanssa olimme ;)

Ja se tunne, tunne siitä että mä taas pystyn ja voin tehdä itse!!!!!
Sitä tunnetta ei voita (lähes) mikään :)
Sain aikaiseksi mm. 3 kangaspainettua t-paitaa lapsille, 5 koristeltua lasilautasta, 5 lasikorua, pääsiäiskranssi, pääsiäiskortit (ensivuodelle), ovikranssi, helmityö-tähti, tiffany-enkeli...

Eli 3 viikkoa kuntoutuksessa kohensi tasapainoani hurjasti, nosti fyysistä kestävyyttäni, selvensi puhettani, paransi mielialaa ja kohensi myös itsetuntoani!!!!
KIITOS IHANAT 'VERTAISIHMISET' JA KIITOS MAHTAVA MASKUN VÄKI !!!!!

VERTAISTUEN merkitystä ei voi ylistää tarpeeksi !!!!
Se on parasta ja TOSI tarpeellista, varmasti meille jokaiselle !!!!!!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

S i t r u u n a k i i s s e l i ä

Tänään tein tähteeksi jääneistä 3 sitruunasta ja 2 mandariinista kiisseliä.
Puristin ja siivilöin mehut, lisäsin vettä laimennukseksi, sokeria maun mukaan (reilusti).
Keitin seoksen maissijauholla suurustaen.
Vain perunajauhot puuttui, olisin tehnyt myös maitokiisseliä kaveriksi, kerroskiisseli on namia!

Pannukakku valmistui taas 27.2. vanhenneesta maidosta.....

Kierrätystä, säästäen luontoa ja

Enkeleitä kaikille Ystävilleni !

lauantai 20. helmikuuta 2010

Unihan se välillä yllättää pienen koiran pojankin...

Tässä Fasu vahtii kun Otto-poika on päässyt ulos jaloittelemaan ja vilvoittelemaan, sillä on selvästi ikävä kun Ottto on poissa. Mitenkähän käy kun Otto lähtee kotiin....?


Sohva on paras paikka kaivautua tyynyjen ja vilttien väliin nokosille...

perjantai 19. helmikuuta 2010


Sämpylää -itse tehden hyvää ja halpaa!
2 kärpästä yhdellä iskulla!
Perunarieska on parasta lämpimänä voin kanssa!
Ohjeet myöhemmin...

maanantai 15. helmikuuta 2010

14.2.2010 Ystävänpäivä ja Laskiainen


Täytettyjä laskiaispullia ei ehtinyt nähdäkkään saatikka kuvata, ennenkuin ne vilahtivat makeisiin suihin...

Ystävänpäivä tuli ja meni, siinä sivussa laskiaissunnuntaikin.....
Meillä herkuteltiin laskiaispullilla ja ystävänpäiväpullilla!

Toivotan kaikille Hyvää ja lämpöistä Ystävänpäivää, myöhässä, mutta kuitenkin.

Laskiaisesta puhumattakaan, Kajaanin kaupungin lammella oli taas sata-määrin ihmisiä, niin isoja kuin pieniäkin, koirineen, pulkkineen, rattaineen, myssyineen ja aurinkolaseineen. Talvipäivä olikin tosi kirkas ja kaunis, pakkasta vain n. -7 astetta, minä täältä kodin lämmöstä sitä seurailin...
Iida ja Heidi lähtivät väentungokseen lenkille koirien kans (Fasu ja Otto), mutta siellä oli käynyt polut niin ahtaaksi, että olivat päätyneet sitten meidän mummon luo lämmittelemään.

Fasulla oli ollut tietenkin säänmukainen vaatetus päällä:
Villapaita, toppatakki ja fleece-töppöset....

lauantai 13. helmikuuta 2010

Fasun eka vieras !

edit.19.2. Sorry - Otto painaa kuulema lähemmäs 37 kiloo....






Hyvin kaikki sujui, pojilla oli seuraa toisistaan ja Fasu ymmärsi että Otto -vanhus, halusi välillä olla rauhassa. OLLAAN KAVEREITA !!!

Kirpputori löytö !

Löysin tän ihanan viettelevän, sylkirauhasia herättelevän, taatusti 'tarpeellisen' SUKLAA -kirjan Aatun koululla järjestetyltä kirpparilta 2 e :lla...
Herkuttelin kirjalla ja nautiskelin samalla Kyökkiksen lähettämää Kultasuklaan minttu-valkosuklaata...
NAM
IHANA SUKLAA Patricia Lousada (wsoy)
















Lisään tekstiä ja ohjeitä myöhemmin, nyt ei oikein luonnistu tuo kirjoittaminen...






sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Pieni, pakollinen, tauko on nyt paikallaan....toivun leikkauksesta.


Viime maanantaita vasten yöllä, 1.2., alkoi kova kipu vasemmalla alamahassa, joka koveni ja koveni koko ajan...
kunnes 13.30 soitimme ambulanssin paikalle -> terveyskeskukseen (siellä 2h)
->keskussairaalaan taas ambulanssilla (jossa taas 2h) päivystykseen...
Illalla vasta n. klo 18 sanoi lääkäri tutkittuaan että kyseessä voi olla kysta-kipu.
Naistentautien polilla lääkäri tutki ultralla, totesi kystan, puhjenneen....seuratataan aamuun....

HELVETTI, MITEN KESTÄN KIVUN, KUN VÄLILLÄ MEINASI TAJU LÄHTEÄ JA OKSENNUS TULLA PELKÄSTÄ KIVUSTA !!!

No, onneksi sain huumausta koko yön ja selvisin hengissä, vaikka en muista kuin pyytäneeni noin 3 tunnin välein lisää lääkettä suoneen ( havahduin kovaan kipuun horroksestani). Onneksi siitä ei menny kuin 5 sekuntia, niin taas oli pönttö tarpeeksi sekaisin....

Vasta tiistaina n.klo 12 pääsin leikkaukseen ja 14-16 olin sitten heräämössä.
IHANA, SE KIPU OLI POISSA -ajattelin ensimmäisenä, jatkoin nukkumista tyytyväisenä..

Mahassani on 3 kpl n.1,5-3 sentin haavaa, vaikka ne on kipeet ja alamaha kans, niin se ei ole mitään siihen edelliseen kipuun verrattuna!
Sieltä oli poistettu tähystysleikkauksessa vasen munatorvi, joka oli kuoleutunut, kystän kierryttyä sen ympärille.
Olin sairaalassa 5 päivää, kiitos kaikille, jota kävivät luonani 'viihdyttämässä'.

Tämä on kai sit sitä ekstreemiä...kokemusten keräämistä...harrastushan se sekin ;D

PULLAtaikinasta saa vaikka mitä herkkuja aikaan, mielikuvitusta ja 'munapulveria' käyttämällä, kuten Mummo neuvoi. Huomaan päivä päivältä esteiden ilmaantuessa ajattelevani enemmän, mitä Mummo sanoisi, neuvoisi !!!

Kiitos Mummo, neuvosi ja opetuksesi ovat muistissa ja arjessani.
Mummon kuolemasta on 5 vuotta mutta hän eli hyvän ja pitkän elämän.
Oli varmaan monesti kipee ja väsynyt, mutta aina jaksoi katsoa tulevaisuuteen luottavaisena, positiivisesti mutta myös realistisesti.

Sieltä uskon perineeni sen tasapaksun talousihmisen -luonteeni.
Kun Ukki kuoli 35 vuotta sitten, asuin ja nukuin Mummon kanssa alakerrassa, vanhempani ja veljeni asuessa mummolan yläkerrassa.

Olin Mummon-tyttö!
Rakas mummoni!!! Kaipaan sinua paljon, mutta uskon että Sinä seuraat elämääni ja kuljet vierelläni koko ajan !


No, pullataikinasta paisui Mummo-ikävä.....

Siis...kaulin taikinaa, leikkasin ruutuja, noin 10x10 cm, taittelin nurkat keskelle, nostelin pullat paperisiin vuokiin kohoamaan.
Kohoamisen aikana painelin vähän keskustoja alas...
Kohottuaan, voideltuani ne, laitoin keskelle jauheesta tehtyä vaniljakreemiä noin ruokalusikallisen.
Paisto ja lopuksi päälle silaus tomusokeri-vesi -seosta koristeeksi...
Eiku syömään...nam!



Boston-kakun ja korvapuustit tein tällä kertaa ilman kanelia, Iidan toiveesta.
Laitoin ainoastaan margariinia, sokeria ja vaniljasokeria.
Boston-kakun pullat ladoin irtopohjavuokaan väljästi ja kohotin tietysti ennen paistoa.


Lopuksi tein vielä perunarieskat tähteeksi jääneestä perunamuusista.
Tässä kuvassa ne on ennen paistoa, kuvat valmiista rieskoista jäi ottamatta, olivat niin hyviä että hävisivät parempiin suihin ennen kameran ehtimistä paikalla...