Elämässä on viisi asiaa joita ei voi saada takaisin: Kivi, joka on jo heitetty. Sana, joka on jo sanottu. Mahdollisuus, jota ei käytetty. Aika, kun se on kulunut. Ihminen, kuoleman jälkeen. Elämä on lyhyt. Riko sääntöjä. Anna anteeksi nopeasti. Suutele hitaasti. Rakasta tosissasi. Naura hysteerisesti, äläkä koskaan kadu jotain sellaista, mikä sai sinut hymyilemään ♥
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Pikku pizzat
Pikkupizzat olivat aika mieleisiä ja maukkaita kaikkien mieleen. Tein taikinan kohoamaan ja leikkasin ja laittelin ainekset sillä aikaa esille, jokainen sai koota sitten mieleisensä pizzan.
Pohjataikina: 5 dl vettä, 7 dl vehnäjauhoja, 3 dl ruisjauhoja, vajaa 2 pss kuivahiivaa, 1,5 tl suolaa, 2 tl oreganoa, reilu 3 rkl auringonkukkaöljyä, voiteluun oliiviöljyä.
Tee kuten normaali hiivataikina, mutta ei tarvitse vaivata.
Kohoamisen jälkeen jaa taikina osiin ja pyörittele pyöreiksi 'pulliksi',
kohottamisen jälkeen paina öljytyllä 'kulholla' pullan keskus littuun ja täytä se sitten mieleisillä aineksilla. Laita uuniin 200-250 asteeseen noin 5-10 minuutiksi, jotta pohja ehtii just kypsyä.
Ainekset: ananas, tonnikalahiutaleet, valkosipulimurska, miniluumutomaatti viipaleet, minisalami viipaleet, vuohenjuusto, chilikurkut, punasipuli ja tietenkin pizzajuustoraaste, jossa mozzarellaa.
Kokoa esille mieleisesi täytteet, nämä oli vain ne mitä mulla sattui löytymään.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Masku 2011
Maskussa olin tänä vuonna taas 3 viikkoa. Lähdin 9.8. lentokoneella Kajaanista, lensin Helsinkiin ja sieltä taksilla sitten Maskun neurologiseen kuntoutuskeskukseen. Takaisin palasin tietenkin käänteisessä järjestyksessä. Reissu oli antoisa mutta erittäin rankkakin. Tultuani kotiin 30.8. sairastuin melko pian kauheaan flunssaan. Kehoni oli nähtävästi äärimmilleen rasitettu ja 'akut' oli aika tyhjissä ;) Niimpä - eikö kuntoutuksessa pitäs kuntoutua, mutta mä (ja monet muut kollegat) olin ihan 'poikki'.
Siellä olessa sitä tietenkin haluaa ottaa kaiken irti kuntoutuksesta ja kolme viikkoa jaksaakin aika hyvin. Pari 'uupumuskohtausta' tulikin, mutta niistä selvittiin.
Kuvasin Maskussa paljon kanssakuntoutujia, ihania vertaisia <3 mutta en viitsi niitä kuvia tietenkään julkaista, laitan tänne kuvia mm. ympäristöstä ...
Ystävien kanssa katsomassa Samppalinnassa kesäteatterissa Legally Blonde - Blondi
Tarte Tatin
Tarte Tatin vaniljakastikkeella Oon aina ihaillut huippukokkeja kun ne tekee tän ja tarjoaa vierailleen 'hienoo' jälkiruokaa - helppohan tuo oli ja MAUKAS ;) kuten olen arvellutkin. Mä tein vaan tuplana ja suorakaidevuokaan. Ja vaahdotettua vaniljakastiketta lisäks. Ranskalainen Tarte Tatin pohja: pakastettua lehtitaikinaa täyte: 150 g sokeria 120 g voita 3-4 omenaa Tarte Tatin kypsyy parhaiten rautaisessa paistinpannussa tai vastaavassa matalassa vuoassa, jossa voi ja sokeri sulatetaan valmiiksi. Ota sokerimäärästä kolmasosa erilleen, samoin voista. Kuumenna pannu ja lisää siihen kaksikolmasosaa sokerista. Anna sokerin karamellisoitua, siirrä pannu syrjään ja lisää kaksikolmasosaa voista nokareina. Anna voin sulaa. Leikkaa omenat kuuteen lohkoon ja aseta lohkot vieri viereen vuokaan voin ja sokerin päälle. Ripottele omenien päälle loput sokerit ja voinokareet. Kaulitse voitaikinalevy vuoan kokoiseksi. Aseta levy omenien päälle ja reunoihin tiukkaan. Pistele taikina. Paista torttua 180 asteessa 40 minuuttia. Anna tortun vetäytyä 10 minuuttia ja kumoa se tarjoiluastiaan. Seurana maistuu jäätelö |
Punaherukkahillo
Punaherukkahillo
2kg punaherukoita
1dl vettä
1kg hillosokeria
(4 tähtianista)
4tl vaniljasokeria
Kaada vesi, peratut marjat ja tähtianikset kattilaan. Kuumenna kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri joukkoon.
Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna hillon kiehua kevyesti noin 10 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta.
Lisää vaniljasokeri. Jäähdytä parikymmentä minuuttia muutaman kerran sekoittaen, kunnes hillo alkaa hyytyä ja marjat eivät nouse enää pintaan.
Annostele hillo pestyihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Sulje huolellisesti ja säilytä mieluiten viileässä.
Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa.
Punaherukkainen chutney
Punaherukkainen chutney
1 l (500 g) punaherukoita
4 keskikokoista tomaattia
3 sentin pala tuoretta inkivääriä
4 isoa valkosipulin kynttä
3 keskikokoista sipulia
1 punainen chili
1 1/2 dl vaaleaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria
Kalttaa tomaatti eli tee kantaan ristiviilto ja upota se kymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja kuutioi. Mä kyllä tein helpomman kautta ja poistin vain kannat ja muussasin hieman teholeikkurissa. Ei kuoret häiritse ketään.
Hienonna inkivääri, sipulit ja chili. Tämän vaiheen helpotin myös laittamalla kuoritut ainekset leikkuriin. Mittaa ainekset teräskattilaan sokeria lukuun ottamatta.
Anna chutneyn kiehua hiljalleen, kunnes sipuli on pehmennyt.
Pane puhtaat purkit 100-asteiseen uuniin kuumenemaan ja desinfioitumaan. Keitä kannet vedessä, johon olet lisännyt Atamonia.
Sekoita chutneyn joukkoon hillo-marmeladisokeri ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia, kunnes se on sopivan sakeaa. Purkita kuumiin purkkeihin ja sulje heti kansilla. Anna jäähtyä. Säilytä kylmässä. Tarjoa liharuokien kanssa
1 l (500 g) punaherukoita
4 keskikokoista tomaattia
3 sentin pala tuoretta inkivääriä
4 isoa valkosipulin kynttä
3 keskikokoista sipulia
1 punainen chili
1 1/2 dl vaaleaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria
Kalttaa tomaatti eli tee kantaan ristiviilto ja upota se kymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja kuutioi. Mä kyllä tein helpomman kautta ja poistin vain kannat ja muussasin hieman teholeikkurissa. Ei kuoret häiritse ketään.
Hienonna inkivääri, sipulit ja chili. Tämän vaiheen helpotin myös laittamalla kuoritut ainekset leikkuriin. Mittaa ainekset teräskattilaan sokeria lukuun ottamatta.
Anna chutneyn kiehua hiljalleen, kunnes sipuli on pehmennyt.
Pane puhtaat purkit 100-asteiseen uuniin kuumenemaan ja desinfioitumaan. Keitä kannet vedessä, johon olet lisännyt Atamonia.
Sekoita chutneyn joukkoon hillo-marmeladisokeri ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia, kunnes se on sopivan sakeaa. Purkita kuumiin purkkeihin ja sulje heti kansilla. Anna jäähtyä. Säilytä kylmässä. Tarjoa liharuokien kanssa
Mansikka Brita
(kirjasta Makujen maailma) pohja 125 g voita 1 dl sokeria 1 tl vaniljasokeria 2 keltuaista 1 dl maitoa 1 1/2 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta Päälle 2 valkuaista 1 1/2 dl sokeria 50 g mantelilastuja Täyte 1 prk(250g) rahkaa n. 1/2 l marjoja 2 rkl sokeria 1 tl van sokeria 2 dl kuohukermaa Muunsin täytteen, kuten mulla on aina tapana tehdä jotenkin toisin kuin ohjeessa ;) Mun versio täytteestä 2 dl mansikkakermaa 1 prk philadelphiajuustoa sokeria ja van sokeria maun mukaan n. 1/3 l mansikoita viipaloituna 1. vaahdota rasva ja sokeri 2. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten ja keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen. 3. Levitä taikina leivinpaperille ohueksi levyksi. 4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. 5. Levitä marenkiseos pohjan päälle ja ripottele mantelit päälle. Paista pohja 175 asteessa n.20 min, kunnes marenki on saanut herkullisen ruskean sävyn. Anna pohjan jäähtyä ja tee sillä välin täyte. 6. Sekoita rahka/juusto ja marjat(mansikkaviipaleet), mausta sokerilla. Vatkaa kerma ja nostele täytteeseen. Leikkaa pohja 2 osaan, levitä täyte toiselle puolikkaalle ja lisää vielä 1/3 mansikkaviipaleita, toinen levu kanneks. Mansikoita(tai marjoja) vielä päälle ja - A'vot - herkku on valmis <3 |
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Kokeillaan miten tää uusi look-systeemi toimii...
eilen oli leipä loppu ja siitä alkoi leipomisinnostus.
Tein ensin sämpylät kohoamaan ja sit keksin tehdä mustikkapiirakan ja sit vielä samoilla lämpimillä pullaakin :)
lauantai 10. syyskuuta 2011
Tonnikalalasagnette

Laitat uunivuokaan pussin tomaattipasta-aineksia
4-5 kourallista makarooneja
tonnikalapurkki
ananaspurkki
1 prk ruokakermaa
n. 4dl vettä
mauan mukaan mausteita
valkosipulimurska
oregano
mustapippuri
paprikajauhe
suola
Reilu sekoitus käsin aineet sekaisin
Uuniin n. 180 asteeseen n. 45 minuutiksi
loppuaikana lisää juustoraaste pinnalle ja anna vielä kuorruttua
4-5 kourallista makarooneja
tonnikalapurkki
ananaspurkki
1 prk ruokakermaa
n. 4dl vettä
mauan mukaan mausteita
valkosipulimurska
oregano
mustapippuri
paprikajauhe
suola
Reilu sekoitus käsin aineet sekaisin
Uuniin n. 180 asteeseen n. 45 minuutiksi
loppuaikana lisää juustoraaste pinnalle ja anna vielä kuorruttua
Juhannus 2011

Juustokeiton teko kuuluu avopuolisoni juhannusperinteisiin. Maito haettiin Matin entiseltä tilalta ja sitten 2 kattilaan hiljakseen kiehumaan....välillä 'hento pyöräytys' ja kun hera irtoaa ja juusto erkanee, niiin herat kaadetaan aika vähiin ja juustot voi yhdistää yhteen kattilaan (tietty jos sulla on tarpeeksi iso kattila, ei tarvi jakaa) .
Hiljalleen keittäminen jatkuu koko päivän ja illansuussa alkaa juusto olla valmista, 'narskuvaa ja punertavaa'.
Sen voi syödä sellaisenaan tai kanelin ja sokerin kans.
Oli hyvää, mulle tuli siitä mausta mieleen Uunijuusto, eli meilläpäin on totuttu tekemään sitä.
Teko vaan aloitetaan erilailla, juustokeiton maidon sekaan laitetaan ensin juuston juoksutinta, mutta uunijuusto tulee itsekseen ternimaidosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













































