keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Puolukka-piirakka teki mieli - siis eiku tekemään. Ohjetta en löytänyt mutta eiköhän se ole selkärangassa tallessa...
3 munaa
2,5 dl sokeria
200 g margariinia
2 dl vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri, sulata margariini ja lisää siihen vesi, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää neste ja kuivat vuorotellen nopeasti vaahtoon. Levitä pellille leivinpaperin päälle.
Nakkaa/asettele puolukoita ( tai muita marjoja) 2 kourallista päälle....

Paista 225 asteessa noin 20 min ( riippuu uunista)

Silläaikaa Aatu (10v) teki itselleen jäätelöannoksen, johon käytti äidin piiloista löytämiään varjoja ja muita koristeita ;)


Tiistaina oli sitten hernekeitto-päivä (ilman pannukakkua). Laitoin maanantai-iltana kulhoon 500g kuivia herneitä likoamaan veteen (varmistettuani Ystävältäni Maijulta herneiden määrän) ja tiistai aamuna sitten hyvin huuhdotut herneet kiehumaan kattilaan reiluun litraan vettä. Sekaan nakkasin kasvisliemikuution ja hippusen suolaa. Herneet kiehuivat hiljalleen , lisäsin vettä välillä, paistoin jauhelihan ja nakkasin sekaan...yhteensä 4 tuntia sitä keittelin ennenkuin pääsimmme hertkuttelemaan.




1 kommentti:

sartsa kirjoitti...

;)
Itse tehtyä hernekeittoa ei voita mikään!