Näytetään tekstit, joissa on tunniste broileri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste broileri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kevyesti helmikuussa - Pastaa 'eksoottisella' kasvis-kana -kastikkeella


Yhtenä päivänä (kuten aina muulloinkin yleensä) laitoin ruokaa porukalle.
Pakastinta täytyy aina kaivella ja tehdä mitä sieltä sattuu löytymään,
 se täydentyy yleensä kauppojen 30% alennuksilla ;)

Pastaa 'eksoottisella' kasvis-kana -kastikkeella

Pannulle ensin himppusen verran valkosipulioliiviöljyä
0,5 - 1 punainen chili
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä

jauhettua korianteria maun mukaan
jauhetttua tai tuoretta inkivääriä maun mukaan myös

Mausteseoksen voit siirtää hetkeksi syrjään ettei pala kun ruskistat lihasuikaleet.
Itse käytän broilerin ohut leikkeitä tai rintafileitä, jotka sitten hieman vielä kohmeisina suikaloin.

Paista lihat ja lisää mausteseos.

 Paistan erikseen myös nopeasti vihannekset, käytin tässä Rainbow'n wokkivihanneksia.

Lopuksi yhdistä lihat ja kasvikset ja kaada päälle purkki tomaattimurskaa.

Mausta vielä :
2 rkl hunajaa
suolaa maun mukaan
mustapippuria
n. 0,5 dl valkeaa balsamicoa
lisäsin myös vielä valkosipulimurskaa maisteltuani 'kastiketta'

Laita pasta kiehumaan ja anna kastikkeen hautua hiljalleen vielä sen kypsymisen ajan.
Ah - ihanaa :)

Seuraavana päivänä laitoin tähteet kastikkeesta salaattipedille ja lounas oli oikein maukas.



perjantai 27. tammikuuta 2012

Kevyesti tammikuussa

Salaatteja 
kasviksia ja lihaa - muunnellen...





Esimerkki:
Salaatti kasattu erilaisista vihanneksista ja kasviksista,
 päälle pannulla, ilman rasvaa, vesitilkassa ruskitetut ja kypsennetyt lihat, kesäkurpitsa ja punasipuli, mausteita; valkosipuli, mustapippuri, chili, suola....
päälle pieni roiske valkosipuli maustettua oliiviöljyä ja rasvatonta raejuustoa.
Oih, hyvää 

tiistai 10. tammikuuta 2012

Aura-broileria

Jälleen kerran piti tehdä lemppariruokaa.
Mä oon ihan 'himojenijohdateltavissa' ;)
Kun tekee mieli, niin on pakko saada.....

Aurajuusto-broileria siis jälleen kerran
tällä kertaa maustamattomista fileistä ja viipaloiden ja maustaen ne itse....


Ohje löytyy täältä Aurajuusto-broileria





Kaveriksi tälle sopii erinomaisesti kermaperunat tai jasminriisi.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Sunnuntain lounas/päivällinen oli taas mahtavaa!
Kookosbroileria, jasminriiriä ja kevätkääryleitä.

Kookosbroileri
wokkivihanneksia
kananrintaleikkeitä
aurajuustoa
kookoskermaa

Laita vihannekset uunivuoan pohjalle,
ripsauta aromisuolaa päälle
levitä kanaleikkeet vihannesten päälle
murenna maun mukaan aurajuustoa,
peitä koko komeus kookoskermalla.
(liika aurajuusto peittää kookoksen maun)

Laita vuoka uuniin 175-200 asteeseen noin tunniksi.

Keitä jasminriisi pakkauksen ohjeen mukaan ja lämmitä kevätkääryleet, jos siis et ole valmistanut niitä nyt itse.
Minä käytän Lidlin kevätkääryleitä, minusta ne on hyviä!


Coconut Chicken
frozen vegetables to wok mix
chicken breast
blue cheese
coconut cream

Place the vegetables in the bottom of a casserole,
sprinkle salt on top of the flavoring
spread to the chicken breast on top of vegetables
crumble blue cheese to taste,
cover the entire panoply of coconut cream.
(too much blue cheese covered with coconut flavor)

Put the casserole in the oven 175-200 degrees for about an hour.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Vuosi on vaihtunut taas - HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

Aurajuusto-broileria


Laita uunivuokaan mieleisiäsi kasviksia ja puolitettuja valkosipuleita, mausta aromisuolalla (hiukan), hunajalla
ja aurajuustolla, laita päälle (Intialaiset marinoidut) broilerinfileet, joista enin marinadi on poistettu. Päälle murenna runsaasti aurajuustoa ja ruokakerma. Uunissa (150-200) reilu tunti.


Put your favorite casserole dish of vegetables and halved garlic, seasonwith salt flavor (a little), honey
and blue cheese, place on top of (Indian marinated) chicken fillets, which up the marinade has been removed. Crumble on top of a lot of blue cheese and cooking cream. In an oven (150-200) over a hour. 

Salaatti:
Jäävuorisalaatti, mandariini, tomaatti, tuorekurkku, viinirypäle, persilja.
Kastike:
hunaja, oliiviöljy, limemehu, makea chilikastike, mustapippuri.


Salad:
Iceberg lettuce, tangerine, tomato, cucumber, grape, parsley.
Sauce:
honey, olive oil, lime juice, sweet chilli sauce, black pepper.


Katkarapusalaatti sisälsi:
jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, katkarapuja, herkkusieniä, persiljaa ja tilliä, valkosipulia, tuorekurkkua. Kastike: sitruunanmehu, oliiviöljy, mustapippuri ja suola (hunajaa).
Seuraksi yrtti- ja valkosipulipatonkia.


Shrimp salad included:
iceberg lettuce, grapes, shrimp, mushrooms, parsley and dill, garlic, fresh cucumber. Dressing: lemon juice, olive oil, black pepper and salt (with honey).
Accompany white bread with herbs and garlic.