sunnuntai 16. marraskuuta 2008

TITTA The Työharjoittelija

Titalla oli synttärit jo aikaa sitten, mutta mä olen unohtanut tän kakkukuvan arkistojen kätköihin.

Tällaisella kakulla Onnittelimme Tittaa työpaikalla:
ONNEA TITTA !


Kakku koostui kääretorttupohjasta tehdystä reunasuikaleesta+pohjasta, mansikkahyydykejauheesta tehdystä hyydykeosasta sekä vihreästä sokerikreemistä tehdyistä koristeluista. Koristelu ei oikein onnistunut, mutta muuten kakku oli oikein hyvä.
Torttupohja ohje oli uusi: Genovalainen sokerikakku
3 munaa, 2 keltuaista, 130g sokeria, 130g vehnäjauhoja ja 60g sulatettua voita
Vatkaa munia, keltuaisia ja sokeria vesihauteessa (37ast C), kunnes vatkaimen jälki näkyy vaahdossa. Kääntele jauhot varovasti puulastalla munavaahdon joukkoon ja lisää lopuksi sulatettu voi. Paista 170 asteessa noin 20 minuuttia.
Kakkua varten halusin raidallisen torttupohjan. Vihreä väri tuli Titan synttäriteemaväristä. Valmiista taikinasta otin erilleen osan ja värjäsin vihreäksi, sitten levitin taikinaa ohuesti leivinpaperille ja vedin paistohaarukalla sen raidalliseksi. Paperi+raitataikina hetkeksi pakasteeseen, jotta taikina kovettuu, eivätkä eriväriset taikinat sitten sekoitu. Lopuksi loppu taikina raidallisen päälle tasaisesti ja pohja uuniin. Siitä sitten leikataan sopivia paloja vuoan vuoraukseksi.
Vinkkinä sanon ettei leivinpaperia kannata voidella ennen taikinan siihen laittoa, tortusta tulee vaan paremman näköinen kun paistopinta jää kiinni paperiin ja raidat tulevat esiin.
Ohje Genovalaiseen sokerikakkuun löytyy kirjasta: Euroopan mestarikokkien pöydässä, Leivonnaiset

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mielettömän ihanan raikkaan ärinen raidoitus reunassa!!!! Haluun kans oppis tekee tuollaisen reunan =D

Anonyymi kirjoitti...

Kokeile vaan rohkeasti, mulla toi idea pyöri päässä jo pitempään ja sitten löysin sen ohjeenkin vielä tueksi, niin oli pakko toteuttaa. Ja oli kyllä sellainen idea että tulen käyttämään sitä toistekkin!