sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Aatun koululla oli vaalit, ja poikani Aatu oli niissä ehdokkaana luokkansa presidentiksi. Luokkien presidentit kuuluvat sitten kouluvaltuustoon, joka saa vaikuttaa asioihinsa koulussa, mm. koulun viihtyvyyteen ja ruokiin.
Ja iloisenahan poika tuli sitten koulusta perjantaina,
oli saanut ylennyksen
VARAPRESIDENTTI MANNINEN
Sen kunniaksi oli ihan pakko tehdä leijonakakku ja juhlia tätä suurta tapahtumaa!
Onnea Aatu !



lauantai 27. syyskuuta 2008

Onnea
Noora 9v !


Onnittelut Nooralle 9-vuotis syntymäpäiväsi johdosta myös meiltä !

Toiveena Nooran kakuksi oli Ruusukakku kuten Marjalle tein viime kesänä. Välissä vaaleassa kakussa oli mansikkahillo, limegurd ja kermavaahto, vaniljalla maustettuna. Päälle sokerikreemi ja marsipaanikuorrutus ja -koristeet.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kiitos SalaiselleLeivontaYstävälleni syyskuun paketista !
Se saapui maanantaina ja piristi väsynyttä töistä tulijaa mukavasti, heti alkoi taas suunnitelmat lennellä päässä mitä näillä tekisin. Toteutus vaan antaa ehkä odottaa itseään, on sen verran pitänyt kiirettä... Paketti sisälsi Koristelu-teemaan liittyvää tavaraa:
kuviosabluunat, raapat, 2 koristelugeeliä, värillisiä suklaarakeita, keltaista glitterihilettä
ja tervehdys pikku kortilla
KIITOS kovasti Sly:lleni =)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Hello Kitty -kakku

9-vuotta täyttävä neitokainen oli toivonut Hello Kitty -kakkua ja toivehan piti toteuttaa tietenkin.
Ensin tutkimaan netistä Hello Kittyn kuvia ja sitten niiden perusteella keksimään asua Kittylle juhliin.
Vaikka kesä on jo takanapäin, Kitty saapui sitten juhliin kuitenkin kukkamekossaan.Kakku oli tehty perinteisestä pyöreästä 8 munan pohjasta. Välissä makuna oli vadelmahilloa, sitruunarahkaa ja kermavaahtoa. Päällä sokerikreemi (tomusokerista ja margariinista)vaalenpunaiseksi värjättynä ja reunoilla kermavaahto
(kuva vääristää värin, ei ollut värjättyä).


Hirvipiirakka Juustoisen hirvipiirakan perusohje perustuu 'Pappilan hätävara kokkaa' -blogin ohjeeseen.
Se on tosi maukas suolainen piiras ja näin metsästyskauden aikaan hirvi on mainio lisä siihen.
Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1/4tl suolaa
1tl leivinjauhetta
75g margariinia
1/2dl maitoa
Täyte:
2dl maitoa
2 munaa
1/2dl vehnäjauhoja
1/2tl suolaa
3dl juustoraastetta
150g aurajuustoa
150-200g hirvipaistia (kypsää)
1tlk ananasta
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon pehmitetty margariini ja maito. Sekoita taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa noin puolisen tuntia.
Paista sitten uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Sillä aikaa valmista täyte.
Sekoita munat, maito, jauhot ja suola keskenään.
Lisää esipaistetun pohjan päälle ananas, hirvi'murut', aurajuusto ja juustoraaste sekä lopuksi kaada muna-maitoseos päälle.
Paista piirakkaa vielä 20-30 minuuttia, uunista riippuen. Herkkua !!!

MarsipaaniNallet

Nalleja tulla tupsahti yks jos toinenkin kun rupesin kokeilemaan uutta muottia. Ihana näitä on värkkäillä. Voisihan näitä luovuttaakin jos joku sattuisi käyttöä keksimään... =)






keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Tyttöjen omenapiiras

Tyttäreni Reeta 13v ja hänen ystävänsä Annika olivat tänään testanneet kotona kotitaloustunnilla oppimiaan taitoja. He olivat tehneet omenapiirakan ja sehän oli onnistunutkin hienosti. Kerronpa tässä sen ohjeenkin:

Omenapiiras

2,5dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
1,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
2dl piimää tai kermaviiliä (maitoa)
75g margariinia
1 muna

Pinnalle:
2-3 omenaa
kanelia
sokeria

Vuokaan:
margariinia
korppujauhoja

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele ja jauhota matala pyöreä piirasvuoka.
2. Sulata margariini. Pese omenat ja leikkaa lohkoiksi.
3. Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe ja sooda.
4. Lisää joukkoon kevyesti sekoittaen piimä, margariini ja muna.
5. Levitä taikina vuokaan, lado omenat päälle ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
6. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.

Kaksinkertaisesta annoksesta tulee pellillinen piirakkaa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Nuutti McKing-kakku

Nuutilla 'naapurissa' on synttäribileet tänään ja minä sain kunnian tehdä kakun niihin. Toiveena oli Cars-elokuvan autoa ja kerma+marsipaanikoristelua...tällainen siitä sitten tuli.


Auton maalasin valkealle marsipaanille, reunat pursotin kermalla ja päällys on sinisellä värjättyä voikreemiä. Kermapursotuksen kanssa oli hieman ongelmaa kun pursotuspussit olivat päässeet loppumaan eikä auttanut muu kuin pistää kermat tavalliseen pussiin ja yrittää selvitä sillä. Tulos ei sitten ollut paras mahdollinen...

lauantai 6. syyskuuta 2008

Ensimmäinen työviikko takana


Juu, niin se meni, uskomattoman nopeasti, ensimmäinen työviikko on nyt takana ja oli todella mukavaa, kiinnostavaa ja rohkaisevaa. Päivät kuluivat niin että ajankulua ei edes huomannut ennenkuin joku huomautti, että eikö mulla jo ole aika lopetella =)
Blogiin en ole nyt ehtinyt paljon kirjoitella enkä pahemmin leipomaankaan, mutta tänään maalasin marsipaanille kuvaa, joka tulee huomiseksi kakkuun Nuutille, joka täyttää 3-vuotta.
Laittelen kuvaa huomenna...

perjantai 29. elokuuta 2008

Unelmat toteutuu...

Nyt on sit SE viikonloppu, joka muodostuu käännekohdaksi elämässäni, aika suureksi sellaiseksi luulen.
"Uralla" tapahtuu, harrastus muuttuu työksi asteittain ja työ harrastukseksi =)

On hieman ristiriitaiset tunteet, mutta meillähän on vain 1 elämä, eikö niin (luulen).

Maanantaina astelen uuteen työpaikkaan, innoissani, mielissäni, ja jos totta puhutaan

# * sikana ¤* onnesta# sekaisin# *


Unelmointi on paras tapa

luoda tulevaisuutta.

Viktor Hugo

¤

Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeinen.

Tee jokainen työ niin kuin itse olisit pomo.

Kohtele jokaista niin kuin hän olisi sinä.

Phoenix Flame

¤

Tiedämme liikaa ja tunnemme liian vähän.

Ainakin niitä luovia tunteita,

joista hyvä elämä kumpuaa.

Bertrand Russell

¤

Ei omaisuuden määrä,

vaan kykymme iloita

tekee meidät onnellisiksi.

Charles Haddon Spurgeon

¤

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vadelmapensas härnäsi minua

Eilen poimin vadelmia omalta pihalta ja ne kummitteli mielessä koko ajan...teki kauheasti mieli käyttää niitä tuoreena johonkin...hyvään =) No kermaa ei ollut, joten kolusin jääkaappia ja sieltähän löytyi kuin löytyikin aineksia...Siitä syntyi Vadelma-mansikka-juustohyydykekakku.
Jonkin aikaa jo valmiina olleet kirjopäivänkakkarat (marsipaani) pääsivät koristamaan kakkua.
Ja on pakko tunnustaa etten voinut taaskaan vastustaa sitä....oli namia =) Sorry vaan Xxxx.
Reunoista tuli aika kivan ryppyiset, tuorekelmukuvionti :)
Vadelma-mansikka -juustokakku =)

1kpl 18cm suklaasokerikakkupohja, n.2cm korkea (löysin pakasteesta)
1dl tropical-hilloa (jämä jääkaapissa)

täyte:
n.200g maustamatonta tuorejuustoa (ylijäämäpuolikas vuodelta 55)
1,5dl maustamatonta jogurtti (laktoosittoman purkin pohjat)
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
vajaa 1dl valkosuklaarouhetta (kiitos xxxxlle)
vadelmia ja mansikoita
3 liivatetta
tilkka vettä liivatteiden sulattamiseen

kostutus:
vettä,sokeria ja rommiaromia maun mukaan

Laita kakkupohja vuoan pohjalle, joka on vuorattu tuorekelmulla. Voit vielä leikata pohjan kokoisen palan leivinpaperia kelmun päälle, jotta kakku on helpompi irrottaa ja siirtää hyydyttyään. Kostuta pohja ja levitä ohuesti hilloa (ei välttämätön). Levitä mansikoita ja vadelmia mieleinen kerros (n.3-4cm)pohjan päälle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita täyteainekset keskenään. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita nauhana koko ajan sekoittaen täytteseen. Kaada täyte pohjan ja marjojen päälle. Laita hyytymään pakasteeseen tai jääkaappiin. Nauti :)

Auringonlasku


Istuimme iltaa 16.8. olohuoneessamme ja yht'äkkiä alkoi huone punertua, katsahdin ikkunasta ulos ja hätkähdin sitä näkyä. Taivas oli todella liekeissä, punaista, violettia.....mahtava. Yritin perus digilläni saada vangittua sitä, mutta eihän se onnistunut. Mieheni tuli sitten ulos myös ihailemaan ja otti järkkärillään tunnelmat talteen. Enpä ole koskaan tainnut nähdä yhtä upeaa auringon laskua =) Pakko jakaa nämä tunnelmat kanssanne, toivottavasti nautitte.

lauantai 23. elokuuta 2008

PUUTARHAJUTUILLE OMA BLOGI

Aloitin puutarha- ja kukkajutuille oman blogin. Sinne laitan jatkossa ne kuvat ja jutut ja tämä Kotikolo keskittyy vain leivonta- ja muihin kotijuttuihin mm. askartelut yms. joita kylläkin harvoin nykyään näköjään ehtii tekemään...

Suklaahiirosen Puutarhassa löytyy täältä

torstai 21. elokuuta 2008

Sly4 - postia

Kiitos paketista, salainen leivonta Ystäväni !
Sain ensimmäisen nelosringin pakettini tänään ja se sisälsi 4ps kuivahiivaa, sahramia, karpalo-kookos -valkosuklaata, keltuaisen ja valkuaisen erottelijan, 4 pientä leivos-paistovuokaa sekä terveiset kortissa.
Kiitos ja seuraavaa jään jännittämään
(Unenpöpperössä iltayöstä tätä kirjoitan, joten ei oikein juttu lähtenyt luistamaan)

Sivupohja ongelma

Kertokaapa kommenteissa, näkyykö sivupohjani teillä valkeana vai näkyykö ruskeasävyinen taustakuvio reunoilla???
Mun toisella koneella näkyy se, minkä laitoin uudeksi pohjaksi ja toisella pelkkä valkoinen, IHME JUTTU-MISSÄ VIKA...

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Katkarapuja teki mieli älyttömästi

Katkarapu-himo vaivaa, sitä helpottamaan tein salaattia, johon niitä sitten upotin. Lime-marinoidut ravut, keitetty kananmuna ja krassinkukat kruunasivat salaatin, joka nautittiin uusien perunoiden ja tilli-juustokastikkeen kera. Marinadi:
n.3rkl rypsiöljyä
n.3rkl seesamiöljyä
1/2 sitruunanmehu
1/2 limen kuori
lime-pippurisekoitusta myllystä
n.1tl sokeria
1pss pakaste katkarapuja
Laita 2h jääkaappiin marinoitumaan/sulamaan kannelliseen rasiaa tai muovipussiin.
Salaattipohja:
jääsalaattia
tammenlehtisalaattia tms.
tomaattia
tuorekurkkua
tuoretta tilliä
Kastike:
1/2 -1 prk maustamatonta tuorejuustoa (creme bonjour)
tai kermaviiliä
notkista juusto maidolla/kermalla
reilusti tuoretta tilliä
sekä esim. lime-pippuria, sitruuna- ja/tai limemehua, suolaa maun mukaan
Laita jääkaappiin maustumaan.
Keitä mieleisesi määrä kananmunia ja uusia perunoita valmiiksi.
Kun olet valmistellut salaattisi muuten valmiiksi ja ravut ovat lähes sulaneet, kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä kuumaksi ja lämmitä/ruskista valutetut katkaravut siinä nopeasti. Älä pidä niitä pitkään pannulla, ne sitkistyvät.
Herkuttele hyvässä seurassa!

Aatun kaverisynttärikakku




keskiviikko 13. elokuuta 2008

Muffineita taas...

Reissusta toivuttuani alkoi jo taas tehdä mieli leipoa jotain, ja muffinit on jotenkin vaan niin ihania, helppo tehdä, helppo muunnella ja niistä saa halutessaan hauskan näköisiäkin...Niimpä jauhoihin käsiksi päästyäni syntyi Rommisuklaamuffinit sekä Lakka-valkosuklaamuffinit. Taikina on sen verran reilun kokoinen, että siitä riittää vielä pieneksi piirakaksikin... Rommisuklaamuffinit
200g voita tai margariinia
2dl sokeria
3 munaa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1,5dl vettä (maito/kerma/appelsiinimehu)
1-2tl rommiaromia (maun mukaan)
130g tummaa/maitosuklaata

1. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
2. Sekoita kuivat aineet + suklaa keskenään.
3. Lisää vesi+rommiaromi sekä kuivat aineet vuorotellen varovasti taikinaan.
4. Jaa taikina 12 muffinivuokaan (ja loput n.18cm jauhotettuun vuokaan).
5. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia uunin keskitasolla.

Jos taikinaa jää vuokaan asti, voit lisätä siihen vielä mansikoita+raesokeria päälle ennen paistamista. Se voi odottaa huoneenlämmössä kunnes muffinit ovat paistuneet. Jos omistat kiertoilmauunin, saat ne uuniin yhtäaikaa.

Lakka-valkosuklaamuffinit
Ohje muuten sama ,mutta korvaa vesi ja rommiaromi lakkamehulla ja suklaaksi valkosuklaa.
Laita vielä muffinien päälle lakkoja ennen paistoa ja vaikka yksi koristeeksi paiston jälkeen.
Minä laitoin myös raesokeria ennen paistoa ja tomusokerivesiseoksella (+keltainen elintarvikeväri) koristelin valmiit muffinit.

Kiitokset Krisselille 'kultakortista' !
Ketjua en jatka, mutta tunnustuksen haluan näin blogini välityksellä antaa sadoille innokkaille bloggaajille, jotka ovat mukana tässä mukavassa harrastuksessa!

lauantai 2. elokuuta 2008

Hauskaa loppukesää kaikille, minä lähden Hesaan...




Kaikille koulun ja opiskelunsa aloittaville toivotan oppimisen intoa ja kevyttä reppua =)

Itse en kouluun menekkään, suunnitelmat muuttuivat, mutta niistä sitten myöhemmin lisää
Palaillaan asiaan kun kotiudun reissusta, Heips

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Glitter Words




Rakkaan Veljeni häitä vietettiin eilen.

Paljon Onnea vielä kerran Marjalle ja Pekalle 25.7.2008 johdosta.

Päivä oli sateisen jakson jälkeen todella upea ja aurinkoinen ja kruunasi suuren päivänne lämmöllä ja rakkaudella. Olette luodut toisillenne, kestäköön ja vahvistukoon rakkautenne päivä päivältä! Kakun 'taka'puolella oli päivänkakkarakoristeen takana yllätys, lukki. Kun lukki alkaa kutomaan verkkojaan sotkeakseen nuoren parin välejä, neuvoin heitä vetämään yhtäköyttä ja nujertamaan lukin ;)

Kakku oli 2-kerroksinen, marsipaanilla kuorrutettu ja koristeltu. Ensimmäisen kerran tein kakun, jossa kaikki ei ollutkaan syötävää. Päivänkakkaranlehdet olivat silkkilehtiä. Väliin laitoin Robertsin tropical-hilloa, kermavaahtoa ja sitruunarahkaa...älyttömän hyvän makuinen yhdistelmä! (täytevinkki Ullalta)

Reunan marsipaanin maalasin ruskealla elintarviketussilla('tuohen' käänteet), sekä mustalla ja harmaalla (extravalkea+musta) pastavärillä. Päivänkakkarat silikonimuotilla valkeasta ja keltaisesta marsipaanista, sekä lisäys kulta'kimallusjauhetta' keskustaan. Se oikea nimi tuolle jauheelle katosi nyt totaalisesti päästäni =) Olikohan se nyt se kristallipulveri (?)

Häissä oli ns. teemana koivu ja luonnonkauneus, asuvathan he siellä punaisessa tuvassa, jota ympäröi metsät ja perunamaa.

'Tuohi'reunus kakkuun jatkoi teemaa, joka sisälsi Pekan tekemän koivunrunko alttarin, ristin ja pöydät pihalle...häät vietettiin nimittäin heidän kotonaan pihalla olevassa vanhassa talli/navetassa. Sinne he olivat rakentaneet koivusta, kankaista, kynttilöistä, peilistä ja tuoleista oman tunnelmallisen 'kirkon'...

torstai 24. heinäkuuta 2008

Kirjopäivänkakkarat marsipaanista

Tässäpä nämä kakkarat nyt sit on.
Tein ne päivänkakkara -silikonimuotilla, jonka ostin tällä viikolla. Eli raidat saadaan aikaiseksi kun lisätään aina edellisen massapalan päälle ohut, hieman aiempaa isompi ympyrä. Sit vaan painellaan massa muottiin ja siistitään reunat lopuksi ennen irrottamista.

Tässä koko värienkirjo ja alempana yksi kaakaolla värjätystä marsipaanista tehtykin.


Niin ja ihanaa, NYT EI ENÄÄ SADA !!!

Jippii, aurinko paistaa =)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Sataa sataa ropisee...

...Pili pili pom, pili pili pom, koko pieni Nalle Puh, on niin märkä, uh huh huh...
Ihan pakko laitta lisää kukkakuvia PIRISTYKSEKSI kun täällä Kainuussa on satanut jo monta viikkoa, huh huh, jo alkais riittää...
Kuvissa kirjopäivänkakkara


Tein eilen illalla päivänkakkaroita perjantaiseen hääkakkuun ja innostuin tekemään myös 'noita' kirjopäivänkakkaroita, marsipaanista...lisään kuvia, kunhan saan kunnollisia kuvia niistä otettua.

Kuvat täältä ja täältä